No moi taas. Oon ahkera blogaaja, kun ei ole muutakaan tekemistä. Ihana huomata oma some-addiktiuden aste, kun kaikki sivut ja sovellukset, joita tavallisesti käyttää, toimii nyt pirun hitaasti. Jos jotain tulen tän kevään aikana oppimaan, niin se ei ole kiinan kieli vaan pitkäjänteisyys (ja ehkä sen oppimisen jälkeen voisi oppia myös kieltä, mutta en usko 4 kuukauden riittävän ihan kaikkeen). 

Aamulla kirjottelin sieltä kahvilasta ja sen jälkeen on tapahtunut vaikka mitä. Ensinnä tapasin suomen ope Eevan jälleen. Mentiin kahville yliopiston vieressä olevaan kivaan leipomokahvilaan, JOSSA KAHVILISTA ON ENGLANNIKSI. Keskusteltiin Eevan kanssa ensi viikon tunneista. Mun ohjaajahan on vielä ensi viikon Suomessa, joten pääsen heti alkuunsa opettamaan itsenäisesti. Huomenna käyn esittäytymässä opiskelijoille ja keskiviikosta eteenpäin mulla on omia tunteja. Jännittävää!

Kahvittelua seurasi vierailu asunnonvälitystoimistossa. Eeva hoiti puhumisen, minä hymyilyn. Selattiin ekaksi netissä eri kämppiä ja sitten lähdettiin katsomaan neljää vaihtoehtoa. Avualiaat asuntovälittäjät kuskasi meitä skoottereilla, harmillisesti eivät tarjonneet mahdollisuutta kypärään. 

Kaksi kämppää oli kampuksella ja ne molemmat oli ok. Eka oli oikeestaan tosi kiva, mutta peräännyin kalliin hinnan takia. Kolmannessa vaihtoehdossa tarjolla oli 3 kiinalaista mieskämppistä ja Eeva oli sitä mieltä, ettei mun pidä ottaa sitä, heh. Huone oli sinällään ihan siisti, mutta muuten oli vähä nuhjuista ja asuntoa vastapäätä oleva kämppä näytti epämääräiseltä. Vaihtoehdoista viimeinen olikin sitten paras, ja jollei mikään mee mönkään, mulla on huomenna uus koti :) Oon etevä bloggari myös siinä mielessä, etten paljasta kaikkea vielä vaan pidän teitä jännityksessä ja kerron asunnosta lisää sitten, kun/jos olen asettunut taloksi. 

Napsin myös pari kuvaa tänään.

IMG_7121.jpg

Kiinassa nettikauppa on kuulemma huikean suosittua, ja näin se toimii. Siitä vaan oma paketti matkaan. En ymmärrä. 

IMG_7122.jpg

Arvot on hyvä pitää mielessä.

IMG_7123.jpg

Tänään oli ihana sää! Aamulla puhuin vielä saasteverhosta, mutta iltapäivään mennessä pohjoistuuli oli puhaltanut ne tiehensä ja oli oikein selkeää. Lämpimimmillään kai +15 ja oikkeen sininen taivas. Tuo tie tossa on kehä kolmonen, jonka varrella yliopisto sijaitsee. 

IMG_7124.jpg

Eilispäivässä oli koettelemuksia jo tarpeeksi, niin en vielä uskaltautunut ravintolaan, vaan tyydyin kuppinuudeleihin. Tänään olin superrohkea ja tilasin ensimmäisen ravintola-annokseni, riisiä ja jotain. Oli hyvää.

IMG_7125.jpg

Näkymä hotellin ikkunasta eilen. 

Mä palaan seuraavaksi sitten asuntoesittelyn kera, toivottavasti. Ja kerron ainakin miltä yliopisto vaikutti.